top of page
maastomittaukset.jpg

PINTAVAAITUS JA MAASTOMITTAUKSET

PBM Geotekniikan palveluista löytyvät perinteiset maastomittaukset ja pintavaaitukset. Yleensä tarvittavat mittaukset tehdään pohjatutkimusten yhteydessä, mutta ne onnistuvat myös missä tahansa hankkeen vaiheessa.

 

Teemme mittauksia GPS- ja takymetrimittauksena. Tuotetun mittausaineiston pohjalta laadimme laadukkaat paikkatiedossa olevat nykytilakuvat dwg-muodossa ja lisäksi halutessa myös pdf-tiedostot.

 

Yleisimpiä toimeksiantoja pintavaaituksen osalta ovat esimerkiksi:

  • Uudiskohde kiinteistön tontin sekä lähimmän katualueen pintavaaitus

  • Taloyhtiön tai kiinteistön piha-alueen nykytilakartoitus esimerkiksi saneerausta tai korjausta varten

  • Kiinteistön hulevesiverkoston korkeustietojen tarkistus tai kuivatussuunnittelun lähtötietoaineiston laadinta

  • Kaapeli- ja johtotietojen kartoitukset sähköiseen juottoon

  • Rakennuspaikan merkinnät

  • Tonttien rajojen merkinnät

  • Korkeusmerkintöjen tuonti tontille

  • Tulvamittaukset

  • Painumaseurantamittaukset

  • Muut vaativat erikoismittaukset

Kiinteistön korkeusmaailman nykytilakartoitus toimii aina korjaus- tai saneeraushankkeen lähtötilanteena. Ilman lähtötilanteen selvittämistä suunnitelmia ei ole mahdollista toteuttaa kustannustehokkaasti tai hyviä ratkaisuja käyttäen.
Haluatko asiantuntijoidemme apua?
Soita tai ota yhteyttä.

FISE Vaativa (V)-luokan pohjarakennussuunnittelija, uudisrakentaminen

FISE tavanomainen infrarakentamisen pohjarakennesuunnittelija

Ympäristönäytteenottajan pätevyys Nro. 993

Niko Lahdenperä

Diplomi-insinööri

bottom of page